Itsenäisyyspäivän juhlien teema oli tänä vuonna yhteinen ympäristömme. Vieraiden joukossa oli runsaasti ilmasto- ja ympäristötekoja tehneitä suomalaisia. Teema näkyi myös juhlakansan asuissa, tarjoiluissa ja kuuluisassa boolissa, joka oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa valmistettu pääosin luomutuotteista.

Juhliin oli kutsuttu erityisesti ympäristön hyväksi toimineita henkilöitä. Nuorten Agenda2030 –ryhmän puheenjohtaja Siiri Mäkelä ja jäsen Kuura Janhunen saivat kunnian edustaa ryhmää itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

”On todella hienoa, että vaikka ryhmämme on ollut olemassa vain alle kaksi vuotta, toimintamme on huomattu ja sitä selvästi arvostetaan. Tämä kannustaa meitä jatkamaan työtä kestävän kehityksen hyväksi, erityisesti kohti maaliskuun nuorten ilmastohuippukokousta”, Mäkelä toteaa.

Mäkelän ja Janhusen mukaan juhlat olivat hyvin jännittävä, todella hauska ja äärimmäisen omituinen kokemus. Ympäristöteema teki olon kuitenkin kotoisaksi. Juhlissa Mäkelä ja Janhunen keskittyivät maistelemaan boolia, nauttimaan tarjoiluista sekä juttelemaan poliitikkojen ja ympäristöalan asiantuntijoiden kanssa.

”Näin 18-vuotiaan näkökulmasta juhlat olivat yllättäen rennommat kuin etukäteen osasi odottaa – etenkin, kun sokkeloisilta käytäviltä löytyi myös muita samanikäisiä! Ja kyllä, mielestäni hävikkileivästä tehty olut voitti linnan boolin”, kertoo Janhunen.

Sekä Janhunen että Mäkelä toivovat, että jatkossa presidentti kutsuu itsenäisyyspäivän vastaanotolle yhä enemmän alle 30-vuotiaita, vähemmistöjen edustajia ja ottaa mukaan muita tärkeitä teemoja.

Lisäksi koko Nuorten Agenda2030 –ryhmämme toivoo, että Linnan juhlien lisäksi ympäristö otetaan teemaksi myös Suomen poliitikassa tulevalla hallituskaudella. Oma panoksemme tähän on nuorten ilmastohuippukokouksen järjestäminen maaliskuussa 2019.

Share This