Omia kokemuksiamme rasismista
“Aasialaistaustaisena adoptoituna suurin osa rasismin kokemuksistani on toiseuttamista ja eksotisointia, eli tiedostamatonta hyväntahtoista erojen tekemistä yksilön ja valtaväestön välillä. Usein varsinkin vanhempien ihmisten suusta saattaa kuulla “puhutpa hyvin suomea” -lauseen. Myös joissakin ihan arkipäivän tilanteissa ihmiset saattavat tulla ihmettelemään, että mistä maasta olen kotoisin. Kun vastaan, että Suomesta, seuraa usein jatkokysymys “eikun mistä maasta sä olet oikeasti kotoisin.” Toistuva henkilökohtaisista asioista avautuminen ventovieraille tuntuu välillä turhauttavalta, sillä en koe olevani tilivelvollinen taustastani ventovieraille.”
– Ada Koskinen
“Minä taas tummaihoisena ja huivipäisenä maahanmuuttajana olen kokenut rasismia useammin n-sanan huuteluna ja rättipääksi haukkumisena. Huivipäisenä minuun on kohdistunut myös rasismia työmarkkinoilla. Useasti en ole saanut työpaikkaa huivin käytön takia. Tätä kohtaa eniten palvelualoilla. Minulta on kysytty työhaastattelussa voisinko ottaa huivin pois. Hulvattominpiin työhaastattelukysymyksiin lukeutuu myös se, että haastattelija on kysynyt “ mitä tapahtuu, jos otat huivin pois?” Tähän kysymykseen liittyy oletus siitä, että huivin käyttöni ei ole oma valinta.”
– Sokorey Mohamed
Usein rasismin kohtaaminen on niin yllättävää, ettei siihen osaa reagoida välittömästi niin kuin haluaisi. Se voi olla kuin isku vasten kasvoja, ja tuntua lamaannuttavalta sekä pahimmassa tapauksessa traumatisoida. Tyypillisesti vasta jälkeenpäin tulee mieleen monia asioita, joilla tapahtuneeseen olisi voinut reagoida.
Mitä rasismi on ja mitä se ei ole?
Sanaa rasismi kuulee käytettävän usein, mutta harvoin ollaan tietoisia sen todellisesta merkityksestä. Yleisesti kuulee puhuttavan ikärasismista, joka on todellisuudessa ikään perustuvaa syrjintää eikä rasismia. Myöskään kaikki erojen tekemiset ihmisten välillä eivät ole automaattisesti rasistisia. Rasismilla tarkoitetaan eri ihmisryhmien arvottamista alempiarvoisemmaksi ihonvärin, etnisen taustan, kansalaisuuden ja kulttuurin perusteella. Rasismi voi ilmetä monin eri tavoin, kuten avoimena rasismina, joka on tahallista, ja josta esimerkkinä on julkinen huutelu ja väkivalta. Eräs tavallisin rasismin muoto on piilorasismi, joka voi olla tahallista tai tahatonta ja vaikeasti havaittavaa. Esimerkkinä piilorasismista voivat olla joihinkin ihmisryhmiin liitetyt vitsit ja stereotyyppiset oletukset, joita ihmisistä tehdään etnisen alkuperän perusteella.
Jatkuva rasismin kohtaaminen voi johtaa erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja toiseuden tunteisiin. Syrjinnän ja kiusaamisen tavoin myös rasismista aiheutuu tutkitusti sekä psyykkisiä että fyysisiä terveyshaittoja.
Asuuko meissä jokaisessa pieni rasisti ja kuinka siitä voi päästä eroon?
Nauratko rasistisille vitseille? Viljeletkö itse rasistisia vitsejä? Vaihdatko kadun puolta, kun huomaat tummaihoisen tulevan vastaan? Alatko varmistelemaan lompakkoasi kun huomaat ulkomaalaistaustaisen henkilön lähettyvillä? Kohdatessasi valtaväestöstä ulkonäöllisesti poikkeavan henkilön, lähestytkö häntä englannin kielellä? Yhdistätkö islamin uskonnon terrorismiin? Ajatteletko ihonvärin vaikuttavan sosioekonomiseen asemaan?
Tämän tapainen käytös viestii rasistisista asenteista ja ennakkoluuloista. Ne ovat usein tahattomia ja opittuja asenteita, joihin voi kuitenkin vaikuttaa. Rasismi ei ole kenenkään etu, vaan se on vahingollista sen kohteeksi joutuneiden lisäksi myös koko yhteiskunnalle.
Rasismia voi vähentää tulemalla tietoiseksi omista ennakkoluuloistaan ja asenteistaan. Yksilönä rasismia voi vastustaa kohtelemalla kaikkia tasavertaisesti, puuttumalla rasistiseen tilanteeseen ja osoittamalla tukea rasismia kohdanneelle. Yhteiskunnan tasolla rasismia voi ehkäistä parhaiten lisäämällä moninaisuuden arvostusta koulutuksen ja valistuksen avulla aina päiväkodista työelämään asti.
Rasismi osana yhteiskunnan rakenteita
Myös suomalaisessa yhteiskunnassamme esiintyy institutionaalista rasismia eli yhteiskunnan rakenteissa olevaa rasismia. Sitä voi olla lainsäädännössä, toimintatavoissa ja menettelyissä. Se voi ilmetä myös oppilaitosten, työpaikkojen, terveys- ja asumispalveluiden käytännöissä.
Vaalien alla keskustelu maahanmuutosta on ollut pinnalla. Mediassa käytetään haitallista ja vastakkainasettelua lisäävää kieltä. Vaalikoneita tehdessä huomasimme, että samat kysymykset toistuvat vuosi vuodelta, mikä osoittaa miten yksipuolisesti ja leimaavasti maahanmuutosta puhutaan. Vaalikoneissa kysytään mm. rikoksista ja palautuksista. Kysymys “maahanmuuttajalasten” kiintiöistä kouluissa oli shokeeraava. Suurin osa näistä “maahanmuuttajalapsista” on Suomessa syntyneitä ja näin ollen suomalaisia. Miksi on edes tarvetta nostaa esille tällainen asia? Tällainen vastakkainasettelu lisää vain entisestään ulkopuolisuuden tunnetta. Usein kuulee puhuttavan siitä, etteivät maahanmuuttajat integroidu, mutta miten he integroituvat, jos yleinen ilmapiiri ei kannusta siihen.
Maahanmuuttajien representaation puute on huomattavaa niin poliittisella, julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Miksi haluamme heikentää sitä entisestään? Sen sijaan, että vaalikoneissa kysyttäisiin “maahanmuuttajalasten” kiintiöistä, pitäisi kysyä, kuinka yhteiskunnan tulisi tuomita vihapuhe, syrjintä ja toiseuttaminen. Keskustelu maahanmuutosta pyörii usein pakolaisten ja etenkin muslimimaista tulevien ympärillä, eikä välttämättä ymmärretä, että maahanmuuttajuus on yläkäsite, joka käsittää myös työn, opintojen tai perheen perässä muuttaneet sekä kansainvälisesti adoptoidut.
Suomalaisuuden monet kasvot
“Minulta kysytään usein, että tunnenko itseni suomalaiseksi? Kyllä minä itseni suomalaiseksi tunnen, vaikka meillä on kotona opetettu, ettei omia juuriaan saa unohtaa ja omista juuristaan pitäisi olla ylpeä. Identifioin itseni yhtä vahvasti somalialaiseksi kuin suomalaiseksi. Koen, ettei kahden kulttuurin omaaminen tee minusta yhtään vähempää suomalaista.”
– Sokorey Mohamed
”En ollut pitänyt itseäni maahanmuuttajana, kunnes pari vuotta sitten tajusin, että minäkin olen maahanmuuttaja. Se on fakta, jota ei voi kieltää, mutta sen tiedostaminen ei tee minusta yhtään vähemmän suomalaista. Mielestäni kahden kulttuurin omaaminen on rikkaus, joka mahdollistaa valtavasti hienoja asioita. Ilman taustaani en välttämättä olisi kirjoittamassa tätä blogia tai mukana erilaisissa kansainvälisissä ja monikulttuurisissa yhteisöissä.”
– Ada Koskinen
Olemme kummatkin Suomen kansalaisia, koemme suomalaisen kulttuurin täysin omaksemme, ja olemme täten yhtä suomalaisia kuin Suomessa syntyneet ihmiset.
Kirjoittajat:
Sokorey Mohamed lukiolainen, Nuorten Agenda2030 -ryhmän jäsen ja Helsingin YK-nuorten kansainvälinen projektivastaava
Ada Koskinen lukiolainen, Adoptioperheet ry:n nuorisojäsen ja vapaaehtoinen
*Teksti on julkaistu Yhteiset Lapsemme ry:n -blogissa, Nuorten Agenda2030 -blogissa sekä Helsingin YK-nuorten blogissa.*