Taas on se aika vuodesta, kun näyteikkunat täyttyvät Black Friday -tarjouksista ja kauppojen ovien auetessa ihmiset ryntäävät hysteerisesti repimään tarjoustuotteita toistensa käsistä. Vaikka Black Friday onkin vain kerran vuodessa, se on oivallinen symboli nykyiselle talousjärjestelmällemme, joka elää ja hengittää kuluttamisesta.
Black Fridayn ajankohta on sama joka vuosi, joten ihmiset varmasti myös lykkäävät välttämättömiä ja harkittuja ostopäätöksiä kyseiselle päivälle. Nykyisenä opintolainalla elävänä korkeakouluopiskelijana ymmärrän hyvin, että monelle kuluttajalle Black Friday on ainoa mahdollisuus ostaa isompia välttämättömyyksiä. Harkitun ostamisen sijaan Black Fridayn alennusmyyntikampanjat kuitenkin avoimesti mainostavat kerskakulutusta ja ostohulluutta, vaikka aleshoppailu on hyvin harvoin vastuullinen kulutusvalinta.
Ilmastokriisin aikana on irvokasta, että kalenteristamme löytyy erillinen päivä kulutusjuhlalle. Haluamme pelastaa maapallon, mutta samalla haluamme juuri sen uuden paidan seuraavaksi viikonlopuksi. Tavarat eivät kuitenkaan tutkitusti tee meitä onnelliseksi; jo 80-luvulla onnellisuuden ja tavaran määrä erkanivat toisistaan, eikä hankittu lisätavara lisännyt enää onnellisuutta. Hiljaiset signaalit, kuten konmari-ilmiö ja minimalismi kertovat laajemmasta trendin muutoksesta, joka toki kuuluu länsimaiseen ylellisyyteen. On helppo karsia, kun on jo kaikkea. Näen kuitenkin, että tavaroiden omistaminen ei määritä varallisuutta tai statusta tulevaisuudessa samalla tavalla kuin nyt. Meidän milleniaalien sukupolven pitää muodostaa uusi käsitys siitä, mikä me koetaan hyväksi elämäksi. Kieltäytyminen muovipillistä ei enää riitä, vaan tarvitsemme systeeminmuutoksen lisäksi laajemman asenne- ja arvomuutoksen.
Meidän sukupolvemme fakta nimittäin on, että kohtaamme suurimman ja nopeimman yhteiskunnan muutoksen koko ihmiskunnan historiassa. Meidän sukupolvemme on viimeinen, joka voi pysäyttää ilmastonmuutoksen ja ensimmäinen, joka tulee myös kärsimään sen seurauksista. Näin suuri muutos tarkoittaa sitä, että myös meidän sukupolvemme tulee muodostaa uusi käsitys siitä, minkä me koemme hyväksi elämäksi. Ilmastokriisi haastaa määrittelemään arvomme ja elämäntapamme uudelleen kestävälle pohjalle.
Kulttuurimme ei onneksi määrää millaisia olemme, vaan meillä on kaikki valta määrittää, millainen kulttuurimme on: jatkammeko kulutuskulttuurin ruokkimista vai luommeko itse uuden hyvinvoinnin mittarin tavaravuoren haalimisen sijaan?
Roosa Laakso