Kestävyysvanhimmat – tehtävä ihmisen aikakaudella

Viimeisenä työvuotenani (2015) pohdiskelin kestävän kehityksen toimikunnan asiantuntijapaneelissa, mitä merkityksellistä voisin tehdä eläkkeellä. Muistin, kuinka Kanadan Pohjoisen kehittämisen ja intiaaniasioiden ministeriön alakerrassa oli alkuperäiskansojen...

Rasismi on haitallista ja sen vastustaminen kuuluu meille kaikille

Omia kokemuksiamme rasismista “Aasialaistaustaisena adoptoituna suurin osa rasismin kokemuksistani on toiseuttamista ja eksotisointia, eli tiedostamatonta hyväntahtoista erojen tekemistä yksilön ja valtaväestön välillä. Usein varsinkin vanhempien ihmisten suusta...

Kestävää kehitystä Kööpenhaminassa

Seitsemästä ryhmän agentista koostuva iskuryhmämme vieraili tammikuun toisella viikolla Kööpenhaminassa. Tutustuimme tahoihin, jotka työskentelevät kestävän kehityksen ja nuorten oikeuksien edistämiseksi. Lensimme Tanskaan torstaina 10.1 ja ensimmäisenä suuntasimme...

Nuorten Agenda2030 edusti Linnan juhlissa

Itsenäisyyspäivän juhlien teema oli tänä vuonna yhteinen ympäristömme. Vieraiden joukossa oli runsaasti ilmasto- ja ympäristötekoja tehneitä suomalaisia. Teema näkyi myös juhlakansan asuissa, tarjoiluissa ja kuuluisassa boolissa, joka oli tänä vuonna ensimmäistä...

Sofia Savonen – Kestävän kehityksen marginaalissa

Rakenteiden ja toimijoiden pysyvyyden ja johdonmukaisuuden takaaminen on ensiarvoisen tärkeää kestävän kehityksen ja marginaalissa olevien ihmisten, kuten vammaisten, oikeuksien kannalta. Henkilökeskeisen ja toimijan kiinnostuksesta riippuneen kehityksen tulokset...