Nuorten ilmasto- ja luontoryhmä NUOLI on keväällä 2023 Nuorten Agenda 2030 -ryhmän alajaostoksi perustettu maantieteellisesti, koulutuksen ja asiantuntemuksen suhteen monipuolinen 19 nuoren kokoonpano.
NUOLIn tehtävänä on tukea ministeriöitä nuorten osallistumisen suunnittelussa, toteutuksessa ja vaikutusten arvioinnissa.
NUOLI toteuttaa tehtäväänsä mm. järjestämällä Nuorten ympäristöhuippukokouksen, tekemällä selvitystä nuorten resursseista ympäristötoiminnan kentässä, pitämällä puheenvuoroja, antamalla lausuntoja valmisteilla olevista päätöksistä, tapaamalla asiantuntijoita ja päättäjiä sekä tekemällä yhteistyötä muiden nuorisotoimijoiden kanssa.
Pääteemat
NUOLI on valinnut toimikaudelleen kolme pääteemaa, joiden kautta suuntaamme tavoitteitamme, toimintaamme ja viestintäämme, sekä kanavoimme monipuolisen asiantuntijuutemme mahdollisimman tehokkaasti.
Nuorten ympäristöhuippukokous 25.-26.10.
NUOLI järjestää tulevana syksynä 25.-26.10.2024 Nuorten ympäristöhuippukokouksen, joka on jatkumoa aiempina vuosina järjestetyille Nuorten ilmastohuippukokouksille. Huippukokoukseen odotetaan noin 400 aktiivista 15–29-vuotiasta nuorta. Osa osallistumispaikoista varataan järjestötoimijoiden ja muiden aktiivien tuomiseksi yhteen, samalla kun valtaosa paikoista täytetään avoimen hakumenettelyn kautta panostamalla laajaan kansalliseen osallistamiseen. Tapahtumassa painottuu osallistava työpajatyöskentely.
Tavoitteena on mahdollistaa nuorten vahvempi osallistuminen heidän tulevaisuuttaan koskevaan päätöksentekoon edistämällä tietoisuutta luonto- ja ilmastokysymyksissä sekä tarjoamalla alusta keskustelulle muiden nuorten sekä asiantuntijoiden ja päättäjien kanssa. Kokouksessa tuotetaan yhteisiä strategioita kestävämmän tulevaisuuden varmistamiseksi.
Tälle sivulle päivitämme ajankohtaista tietoa huippukokouksesta. Seuraathan myös Instagramiamme, jossa osallistamme myös seuraajia huipparin suunnitteluun.
Yhteys
Otathan meihin pienellä kynnyksellä yhteyttä! Osallistumme mielellämme tapahtumiin, tilaisuuksiin ja yhteistöihin <3