Nuorten Agenda2030 -ryhmältä pyydettiin kommenttipuheenvuoro nuorista, jonka pitivät Venla Lehtinen ja Huugo Wahalahti kokouksessa 25.9.
Arvon pääministeri, toimikunnan varapuheenjohtajat, sihteeristö sekä muut läsnäolijat,
Nuorten tulevaisuususko on Suomessa heikolla tasolla, todetaan viimeisimmässä Nuorisobarometrissa. Tulevaisuususkon romahdusta tosin ei tarvitse pohtia vain kyselytutkimusten kautta, vaan se osoittautuu todeksi aivan arjessakin: Me edustamme ikäluokkaa, joka ei ole elänyt kriisitöntä hetkeä. Meidän nuorten maailmoja leimaavat ilmaston lämpeneminen, kiihtyvä luontokato, loputtomilta tuntuvat konfliktit, taloudellinen epävarmuus ja demokratian horjahdukset. Rehellisesti sanottuna tällaisten uhkien keskellä kasvaneena en ole yllättynyt, että kokonaisvaltaisesti nuorten kyky nähdä tulevaisuus valoisana on koetuksella.
Miten käy nuoren, joka ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa? Nuorisotyöttömyyden ja pessimismin välillä on nähtävissä vahva yhteys; kun vastavalmistunut ei löydä paikkaansa työelämässä, hän voi kokea turhautumista, toivottomuutta sekä autonomian puutetta omasta elämästään ja tulevaisuudestaan. Seurauksena saattaa pahimmillaan olla pitkäaikainen kokemus osattomuudesta. Nuorisotyöttömyys ei ole mikään luonnonlaki, vaan siihen – kuten lähes mihin tahansa – voidaan puuttua poliittisin keinoin. Esimerkiksi valmistelussa oleva nuorten työllistymisseteli on hyvä askel oikeaan suuntaan mutta 4000:n työllistetyn nuoren vaikuttavuusarvio on täysin riittämätön, kun otamme huomioon, että Suomessa on tällä hetkellä n. 90 000 työtöntä nuorta. Tarvitsemme akuutisti lisätoimia tämän kriisin selättämiseen.
Meidän, tai enemmänkin teidän, arvon päättäjät ja vaikutusvaltaiset kuulijat, täytyy reflektoida omaa toimintaanne ja kysyä: Miten voimme kollektiivisesti vahvistaa nuorten luottamusta tulevaisuuteen? Tällä hetkellä yhteiskunnassamme vallitseva ilmapiiri ei kutsu nuoria mukaan päättämään heitä koskevista asioista, vaan enemmänkin siirtää meidät sivuun. Aivan liian usein saamme lukea Facebookin puskaradiopalstoilta, mutta myös perinteisestäkin mediasta, kommentteja “pilalle menneestä nuorisosta”. Nuoret kuitenkin oppivat toimintatapansa aikuisilta. Vihapuhe, lyhytjänteisyys ja populismi ovat aivan arkipäivää, eikä politiikka ole seuraavia kannatusgalluppeja pitkäjänteisempää. Miksi meiltä nuorilta odotetaan horjumatonta tulevaisuususkoa, kun te, jotka sen puutetta kauhistelette, ette anna meidän olla aktiivisia toimijoita tulevaisuuttamme muokkaavissa prosesseissa?
Näin nuorena välillä tuntuu siltä, ettei tulevaisuususkoa tahdo löytyä oikeasti muiltakaan. Sellainen aate ja asenne tarttuu, ja jää elämään meihin nuorempiin.
Nuorten pettymys politiikkaan kumpuaa visiottomuudesta. Visiottomuudesta planeettamme tulevaisuutta, demokratiamme tulevaisuutta ja meitä ympäröivän luontomme tulevaisuutta kohtaan. Heikennykset koulutukseen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiin eivät kyllä osaltaan myöskään edistä uskoamme tulevaan: Vanhanen, Kiviniemi, Katainen, Stubb, Sipilä, Rinne, Marin ja Orpo – kaikki hallituskumppaneineen – ovat viimeisen 20 vuoden aikana onnistuneet leikkaamaan nuorten nykyelämältä, Suomen tulevaisuudelta; eli koulutukselta yhteensä ainakin 2,5 miljardia euroa. Tällaisen keskellä ei ole erityisen yllättävää, etteivät monet nuoret koe yhteiskuntaa omakseen.
Kaikki on kuitenkin muutettavissa.
Tarvitsemme yhteiskuntaan rakenteita, joissa meidän nuorten äänet kuuluvat jo päätöksentekovaiheessa. Rakenteita, joissa me nuoret pääsemme itse linjaamaan meidän elämistämme ja tulevaisuuksistamme, niin kansallisessa politiikassa kuin suuryritysten strategioissakin. Tarvitsemme koulutusta, joka ei vain opeta selviämään tulevaisuudesta vaan myös antaa resurssit todella muuttaa sen suuntaa. Tarvitsemme päätöksentekoa, joka tunnistaa sukupolvien välistä epäoikeudenmukaisuutta sekä jakaa valtaa ja resursseja nuorille. Meille nuorille on aivan liian pitkään sysätty vastuuta tulevaisuudesta ilman samansuhteista valtaa.
Me nuoret emme ole passiivisia, päinvastoin: Ajattelemme pitkälle tulevaisuuteen, etsimme ratkaisuja, teemme yhteistyötä. Olemme valmiita kantamaan oman osuutemme, mutta emme pysty siihen ilman teidän valtaapitävien yhteistyötä ja ymmärrystä.
Arvon kuulijat,
Nuorten tulevaisuususko ei ole pelkästään meistä nuorista itsestämme kiinni.
Kysymyksemme kuuluukin,
oletteko te, siis juuri te, valmiita ottamaan meidät nuoret vahvemmin mukaan päätöksiinne, vai jätättekö meidät sivuun?
Kysykää nuorilta, osallistakaa nuoria, kuunnelkaa nuoria; antakaa tilaa ja paikkoja nuorille kuulua ja tulla ymmärretyiksi.
Tulevaisuus rakentuu vain yhdessä.
Kiitos.
Venla Lehtinen ja Huugo Wahalahti
…
Lisätietoja: Kestävän kehityksen toimikunta


Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.