Tapasimme hiljattain Paulig Groupin vastuullisuusjohtajaa Salla Sulasuota. Keskustelimme muun muassa kahvin tuotannosta, ilmastosta ja luonnosta, toimitusketjuista, EU-sääntelystä sekä kuluttajaviestinnästä.

Koko elintarviketeollisuudella on paljon parannettavan varaa, sillä nykyiset  ruokajärjestelmät kuormittavat ympäristöä ja ilmastoa kestämättömällä tavalla. Ne muun muassa aiheuttavat noin kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä, käyttävät 70 % maapallon makeasta vedestä ja kuluttavat yli neljänneksen maailman energiasta. Samalla myös viljely ja ruoantuotanto kärsivät itse ilmastonmuutoksen seurauksista, kuten sään ääri-ilmiöistä, kuivuudesta ja satovaihteluista.

Monille tulee Pauligista mieleen kahvi, mutta Paulig Groupin tuotemerkit sisältävät myös esimerkiksi mausteita ja texmex-tuotteita. Tortillat ovat nykyään yrityksen myydyin tuote. Kahvi on kuitenkin tuote, jonka tuotannon sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset ovat erityisen merkittäviä. Kolmannen osapuolen sertifikaatit ovat vakiintunut tapa edistää ja valvoa kahvin vastuullisuutta.

Pauligin kahveissa sertifioidun kahvin osuus on kuitenkin viime vuosina vähentynyt merkittävästi, koska yritys on osittain korvannut kolmannen osapuolen sertifiointia omalla verifiointiohjelmallaan. Verifiointi liittyy Pauligin kumppanuusohjelmiin, joiden puitteissa se tekee yhteistyötä kahvintuottajien kanssa. Sulasuon mukaan verifiointi on sertifiointia ketterämpää, koska yritys voi itse kehittää kriteereitä ja toimintatapoja yhteistyössä tuottajien kanssa.

Finnwatch ei kuitenkaan pidä verifiointia uskottavana tapana vastuullisuuden todentamiselle, sillä valvontaa tekee osittain esimerkiksi itse kahvin tuottajaosuuskunta eikä kolmas osapuoli. Vaikka sertifikaatitkin sisältävät puutteita, yrityksen oma verifiointi voi enitisestään heikentää vastuullisuuden läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta.

Keskustelimme myös siitä, miten ruokajärjestelmät muuttuvat ilmaston lämmetessä ja viljelyolosuhteiden heikentyessä. Vaikka keskustelimme vaihtoehtoisista ratkaisuista, kuten kahvin korvikkeista ja uusista ruoantuotannon teknologioista, Paulig ei ainakaan vielä toistaiseksi näytä pitävän niitä keskeisenä osana strategiaansa.

Oli kuitenkin kiinnostavaa kuulla Pauligin konkreettisista kestävyystoimista. Näihin lukeutuvat esim. uusiutuvaan viljelyyn investoiminen, synteettisten lannoitteiden vähentäminen ja viljelijöiden toimeentulon tukeminen riskialueilla. Vaikka Paulig tekee konkreettisia kestävyyspanostuksia, sillä on tuhansia epäsuoria toimittajia, mikä tekee vastuullisuuden valvonnasta monimutkaista.

Kysyimme muun muassa siitä, jakautuuko sadon epäonnistumisesta aiheutuva taloudellinen riski Pauligin ja sen tuottajien kesken esimerkiksi ennakkomaksujen kautta. Tähän Sulasuo ei voinut vastata sopimussalaisuuksiin vedoten. Kuluttajan ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta on ongelmallista, jos tiedon saaminen sosiaalisesta ja ekologisesta vastuullisuudesta tyssää sopimussalaisuuksiin.

Ideaalisti yritystoimintaa ja tuotantoa koskisi kaikille yhteiset laissa määritellyt kunnianhimoiset sosiaaliset ja ekologiset kriteerit. Toimmekin keskustelussa esille EU:ssa viime vuosina hyväksyttyä yritysvastuulainsäädäntöä. Sulasuon mukaan Paulig suhtautuu myönteisesti siihen, että yritysvastuulainsäädäntö asettaa kaikille samat pelisäännöt. Kannustimmekin Pauligia ottamaan julkisesti kantaa yritysvastuulainsäädännön puolesta.