Maria Sangder |UN Global Compact Suomi|Pääsihteeri

Kohtaan työssäni yhä useammin saman kysymyksen, hieman eri sanoin muotoiltuna: “Onko vastuullisuus jo nähty?” Kysymys on ymmärrettävä. Median huomio on siirtynyt muihin kriiseihin, ja hiljaisuus tulkitaan helposti välinpitämättömyydeksi. Jopa opiskelijoilla on toisinaan tunne, että yritykset aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä.

Maailma on muuttunut – se on totta. Vastuullisuudesta ei puhuta enää samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten. Tilalle on hiipinyt tekoäly, turvallisuus ja resilienssi. Mutta hiljaisuus ei tarkoita pysähdystä. Moni asia on vain siirtynyt pois parrasvaloista ja osaksi arkea, sinne missä todelliset päätökset tehdään.

Minun tehtäväni YK:n yritysvastuualoite UN Global Compact Suomella on luoda uskoa siihen, että hiljaisuus ei ole koko totuus.

Päinvastoin. Vastuullisuudesta on tullut yhä useammin osa liiketoiminnan ydintä: strategiaa, investointipäätöksiä ja riskienhallintaa. Siitä ei aina rakenneta kampanjoita tai puhuta isoin otsikoin, mutta sitä tehdään sinnikkäästi. Työtä jatketaan, vaikka maailma ympärillä heiluu ja trendit vaihtuvat.

UN Global Compactin ja Accenturen tutkimuksen mukaan peräti 99 prosenttia toimitusjohtajista kertoo aikovansa lisätä panostuksia vastuullisuuteen. Luku on pysäyttävä. Silti vain puolet kokee, että heidän yrityksensä on mukavuusalueellaan viestiessään vastuullisuustyöstään. Ehkä juuri siksi syntyy virheellinen mielikuva, ettei mitään tapahtuisi.

Tosiasia on, että vastuullisuus on tänä päivänä hyvää bisnestä. Yritykset, jotka minimoivat haittansa, huolehtivat ihmisoikeuksista ja hillitsevät ilmastovaikutuksiaan, ovat usein niitä, jotka myös pärjäävät pitkällä aikavälillä. Ne pystyvät vastaamaan asiakkaiden, sijoittajien ja työntekijöiden odotuksiin – ja rakentamaan kestävää kilpailukykyä.

Vielä haittojen minimointia vaikuttavampaa on aidosti kestävä liiketoiminta ja positiivinen kädenjälki. Suomessa on tästä paljon konkreettisia esimerkkejä. Yhä useammat yritykset muokkaavat koko liiketoimintamalliaan kestävämmäksi ja tarjoavat ratkaisuja, joilla myös muut voivat vähentää päästöjä tai toimia jopa regeneratiivisesti. Tuore Syken selvitys osoittaa, että Suomen hiilikädenjälki viennissä on kasvanut. 

Minulle tämä tuo toivoa.

Toivoa synnyttää myös se, miten aktiivisia ja aloitteellisia nuoret ovat. Kerta toisensa jälkeen näen, miten nuoret tekevät arvojensa mukaisia valintoja, nostavat kipeitäkin asioita esiin ja kirittävät meitä muita sukupolvia toimimaan yhteisen tulevaisuuden hyväksi.  Muutos ei tapahdu vain yrityksissä tai instituutioissa, se tapahtuu ihmisten kautta.

Luin hiljattain Paul Polmanin näkemyksiä epävarmuuden ajastamme. Hän totesi osuvasti, että toivo ei ole naiivia optimismia. Optimismi olettaa, että asiat päätyvät parhain päin. Toivo on päätös. Se on päätös tehdä aktiivisesti töitä paremman lopputuloksen eteen, jopa silloin kun tie tulevaisuuteen näyttää epävarmalta.  

Me voimme olla sukupolvi, joka oikeasti kääntää suunnan. Yritykset eivät tee sitä yksin, mutta ne ovat välttämätön osa ratkaisua. Ja nuoret: teidän ääntänne tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Minä lupaan tehdä kanssanne päätöksen – päätöksen jatkaa työtä meidän kaikkien tulevaisuuden eteen. 

UN Global Compact on YK:n yritysvastuualoite ja maailman suurin yritysvastuuverkosto. UN Global Compact edistää kestävää liiketoimintaa, ja sen toiminta perustuu kestävän kehityksen tavoitteisiin sekä kymmeneen periaatteeseen, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, työelämän oikeuksiin, ympäristöön ja korruption vastaiseen työhön. Organisaation piiriin kuuluu yli 20 000 yritystä ja lähes 4 000 muuta organisaatiota yli 160 maasta.

Eri puolilla maailmaa toimii paikallisia UN Global Compact -verkostoja, ja UN Global Compact Suomi tarjoaa koulutusta, kansainvälisiä verkostoja ja tukea vastuullisuustyöhön jäsenilleen.

Olemme käynnistänyt vieraskirjoitussarjan verkkosivuillamme. 

Sarjassa on mukana kestävän kehityksen vaikuttajia mm. järjestökentältä, elinkeinoelämästä, koulutuskentältä ja julkishallinnosta.

Kirjoittajat edustavat omaa organisaatiotaan, ja kerromme aina, mitä tahoa kukin kirjoittaja edustaa. Kirjoittajilla on vapaat kädet, ja jaamme heidän näkemyksiään sellaisenaan.

Pyrimme kirjoitusten avulla tuomaan esiin monipuolisesti erilaisia näkökulmia kestävän kehityksen nykytilasta ja edistämisestä.

Uusi kirjoitus julkaistaan kahden viikon välein maanantaisin.