Nuorten Agenda2030 -ryhmältä pyydettiin kommenttipuheenvuoro kansalaisvaikuttamisesta osana nuorten tulevaisuususkon vahvistamista, jonka pitivät ryhmän jäsenet Tamia Córdova ja Satu Perjo toimikunnan kokouksessa 1.10.2026. 

Tamia Córdova: Arvoisat ministerit, kestävän kehityksen toimikunta,

Puhumme teille tänään nuorten kansalaisvaikuttamisesta osana nuorten tulevaisuususkon vahvistamista.

Ottaen huomioon nykyisen maailmantilanteen, nuorten epätoivon tunne ei ihmetytä. Elämme monikriisien aikakautta, jota jokainen meistä pystyy seuraamaan teknologiavälitteisesti ihan mistä vain ja ihan milloin vain. Joka päivä on oltava hyvin tietoinen siitä, minkälaista sisältöä kuluttaa, mistä sitä etsii ja miten omia tekojaan suhteuttaa siihen. Ainakin itseäni tämä uuvuttaa suunnattomasti.  

Voisin väittää, että kyllä me nuoret tiedämme maailman ongelmista ja siitä, että nyt on aika toimia. Mutta mistä aloittaa? Mistä nuoret voivat saada tietoa vaikuttamismahdollisuuksistaan? Ja onko mahdollista, että vaikka nämä keinot tulisivat tietoisuuteen, se ei siltikään riitä tavoittamaan sellaisia nuoria, jotka eivät jo entuudestaan hakeudu tällaisten aloitteiden pariin? Siksi nuorten osallistamisesta puhuttaessa pitäisi kysyä myös, ketkä nuoret tulevat jo kuulluiksi ja ketkä jäävät järjestelmällisesti keskustelun ulkopuolelle.  

Suomessa on nuorille monia väyliä osallistua niin poliittiseen päätöksentekoon kuin yhteiskunnalliseen toimintaan. Silti suuri osa nuorista ei osallistu kansalaisvaikuttamiseen. On todettu, että nuorten vaikuttamisessa on paljon eriarvoisuutta. Osa nuorista on erittäin aktiivisia ja globaalisti verkostoituneita, kun taas osa kokee, ettei heillä ole kykyä tai mahdollisuuksia vaikuttaa. He ovat juuri niitä, joita olisi tärkeää saada osallistumaan, sillä osallistumattomuus voi ruokkia polarisaatiota. 

Toimijuuden tunne lisää toivoa. Osallistuminen konkreettisten tekojen kautta lisää toivoa. Siksi tänään haluaisin korostaa, että avuttomuuden tunnetta voitaisiin lievittää tekemällä kaikkemme sen eteen, että suuri osa nuorista kokisi, että heistä aidosti välitetään ja että me yhteiskuntana pidämme huolta toisistamme.

Satu Perjo: Oman ikärymäni naisista joka kolmas on saanut mielenterveysperusteisia etuuksia tai kuntoutuspyskoterapiaa. Suuri osa 15-29-vuotiasta suhtautuu tulevaisuuteen yhä pessimistisemmin. 

On poikkeus, että toimintakykyni on riittänyt hakemaan osaksi Nuorten Agendaa, saapumaan paikalle ja puhumaan teille. On poikkeus olla se 28-vuotias outo datapiste tilastossa, joka yhä uskoo tulevaan. Miten se on mahdollista? 

Ainakaan en olisi voinut saapua paikalle yhtään nuorempana. Olen vahvistanut uskoani tulevaan konkreettisin keinoin: perustamalla sateenkaarioikeuksia puolustavan järjestön; avannut ovet arkeeni yhteiskunnallisena vaikuttajana; ollut valtaamassa yliopistoa, vastustamassa opiskelijoihin kohdistuvia leikkauksia. 25-vuotiaana perustin yrityksen, sain Suomen suurimmat säätiöt edistämään kanssani yhdenvertaisuutta ja nuorten osallisuutta, ja 27-vuotiaana aloitin Kunnallisalan Kehittämissäätiön historian nuorimpana viestintäpäällikkönä. 

Samalla olen unohtanut olla nuori, eikä se ole ihme: yhteiskunnassamme kuunnellaan mielummin yritysten toimitusjohtajia, järjestöjen perustajia, ja asiantuntijaorgansiaatioiden päälliköitä. Niinpä ryhdyin sellaiseksi itsekin ja tämä on se polku, jota kulkemalla pääsin itse puhumaan tänne tänään. Mitä se kertoo nuorten osallisuuden tilasta kestävän kehityksen edistämisessä – ja kuinka monen nuoren kokemukset, ääni ja osaaminen unohtui jo auditorion ulkopuolelle? Meidän nuorten mahdollisuus vaikuttaa, uskoa tulevaan tai osallistua ei saa olla poikkeus – tai poikkeuksellisten etuoikeus – sen tulee olla kestävän kehityksen edistämisen pysyvä lähtökohta.

Kehystämme sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden usein tulevaisuuden kysymykseksi, mutta epäoikeudenmukaisuuden paino näkyy siinä työssä, jota meidän nuorten puheenvuorot jo tänään täällä edustavat. Me nuoret voimme vaikuttaa teihin vain – jos te arvon kuulijat – haluatte vaikuttua meistä täällä auditoriossa ja sen ulkopuolella.

Unohtakaa osallistamiset ja kuulemiset: älkää ottako meitä mukaan päätöksentekoon, vaan antakaa meidän päättää, mistä päätetään.

Unohtakaa, että me ollaan nuoria: ottakaa meidät mukaan kestävyystyöhön tasavertaisina asiantuntijoina ja osaajina.

Vasta, kun voidaan luottaa, että tulevaisuus rakentuu meidän ehdoilla, me saadaan taas olla ihan vaan tavallisia nuoria.

Kiitos.

Tamia Córdova ja Satu Perjo

…

Lisätietoja: Kestävän kehityksen toimikunta