Tässä blogisarjassa Vilho Nuorten Agenda2030 -ryhmästä kirjoittaa pohtivasti nykyisen talousjärjestelmän ongelmista ja niihin esitetyistä, astetta radikaalimmista ratkaisuista. Toisin sanoen ei jämähdetä nykyisen järjestelmän hienosäätöön, vaan esitellään sitä kokonaisvaltaisesti muuttavia ratkaisuja. En ole opiskellut taloustiedettä lukion kurssia enempää, joten tietoni perustuvat omaan lukemiseeni ja havaintoihini. Tarkoituksenani on oppia aiheesta lisää siitä kirjoittaessani, ja teen samalla myös kurssitehtävää kouluun. Tervetuloa oppimismatkalle kanssani! 

Tässä blogisarjan kolmannessa osassa käsittelen kiertotaloutta. 

Linkki edelliseen blogiin: Talous ja kestävyys, osa 2: luontaistalous (omavaraistalous) – Blogi (nuortenagenda2030.fi) 

… 

Kiertotalous on yksi nyky-yhteiskunnan ratkaisuista ylikulutuksen aiheuttamiin kestävyysongelmiin, kuten ilmastokriisiin, luontokatoon ja ympäristön pilaantumiseen. Toisin kuin edellisen blogin aihe, se on lukuisten nyky-yhteiskunnan toimijoiden ja valtionkin jo toiminnan tavoitteekseen ottama. Kysymyksiä kuitenkin herättää, onko se aidosti ratkaisu edellä mainitun kaltaisiin massiivisiin haasteisiin, vai pikemminkin keino säilyttää status quo (vallitseva asiaintila) kutakuinkin ennallaan. 

Mitä kiertotalous on ja miksi se on tärkeää? 

Kiertotaloudella tarkoitetaan erilaisten asioiden kiertämistä lukuisia kertoja tuotanto- ja kulutusketjuissa, päätymättä parhaassa tapauksessa koskaan hävitettäväksi. Yleisimmin nämä asiat ovat materiaa – raaka-aineita ja valmiita tuotteita. Kiertotaloudella voidaan kuitenkin ajatella tarkoitettavan myös esimerkiksi energian kiertoa käytössä totuttua pidempään, mikä toteutuu vaikkapa hukkalämmön talteenotolla. Kiertotalouteen voidaan ajatella myös kuuluvan, taikka sen rinnakkaiskäsitteenä voidaan pitää, ainakin jakamistaloutta.  

Käytännössä kiertotaloutta toteutetaan erilaisilla palveluilla ja kuluttajien omaehtoisella toiminnalla, jossa materiaaleja ja tuotteita mm. vuokrataan, kunnostetaan ja kierrätetään. Sen ympäristöhyödyt syntyvät, kun tarve uusien, neitseellisten raaka-aineiden hankkimiselle sekä valmistamiselle, ja sitä myöten sen kuluttaman energian tarve, vähenevät – ainakin teoriassa. 

Ohjenuoraksi kiertotalouden toteuttamiseen sopii jätehierarkia, eli ns. etusijajärjestys. Siinä luokitellaan materian käyttökohteet paremmuusjärjestyksessä ympäristön näkökulmasta. Ensimmäiseksi tulisi välttää sen ja jätteen syntymistä ylipäänsä. Parhaiten tämä luonnistuu jo ennen tuotteen hankintaa harkinnan avulla, sekä huoltamalla ja korjaamalla. Jos nämä eivät kuitenkaan onnistu, tulisi tuotteet käyttää uudelleen sellaisenaan, mikä mahdollistuu esimerkiksi kirpputorien kautta, mutta voi tapahtua myös tuotteen alkuperäisellä omistajalla. Vasta tämänkin ollessa riittämätöntä, ne tulisi kierrättää materiaaleina, eli perinteisen kierrätysajattelun mukaan. Jos sekään ei onnistu, tulevat pahnanpohjimmaisina jätteen energiahyödynnys ja vihoviimeisenä kaatopaikkasijoitus. 

Miten kiertotalous tällä hetkellä toteutuu, ja miten sen toteutumista voisi tehostaa? 

Kiertotalouden toteuttajina on nähty koko joukko yrityksiä, jotka monesti erilaisten innovaatioiden kautta pyrkivät edistämään materian kiertoa. Apuna voivat olla esimerkiksi puhelinsovellukset, joilla tarjonta ja kysyntä saadaan paremmin kohtaamaan nopeallakin aikataululla – esimerkkinä olkoon varmasti monen tuntema hävikkiruoan jakelusovellus ResQ Club. 

Avainasemassa on kuitenkin kuluttajien käyttäytyminen – ilman halua toteuttaa monesti hieman ylimääräistä vaivaa vaativia ratkaisuja ovat kaikki keksinnöt turhia. Kuluttajat voivat vallan mainiosti toteuttaa kiertotaloutta myös omissa yksityisissä elämissään, vaikka hieman tietoja ja taitoja se vaatii. Esimerkiksi pyörän kumin paikkaus tai vaihto ja vaatteiden korjaus onnistuisivat usein varsin helposti itse. Monilla, itseni mukaan lukien, ei näitä taitoja kuitenkaan tätä nykyä ole, joten asian kanssa saatetaan helposti luovuttaa ja viedä pyörä huoltamoon tai heittää vaate suoraan roskiin. 

Mm. edellä mainitut toimenpiteet vaativat myös joitain, vaikkakaan eivät kovin monia, työvälineitä, joita ei niitäkään monella enää ole. Tämä tietysti on kiertotalousajattelun näkökulmasta osin suotuisaakin, sillä paljon tehokkaampaan resurssien käyttöön päästään, kun kaikki eivät omista satunnaisesti tarvittavia välineitä itse, vaan niitä on helposti lainattavissa. Tämäkin hoituisi monesti naapurien välisellä aktiivisella vuorovaikutuksella ilman yhteiskunnan sen suurempaa väliintuloa, kasvattaen myös yhteisöjen resilienssiä eli selviytymiskykyä arvaamattomissakin tilanteissa. Vaadittaisiin vain hieman muutosta ajattelutavoissa – tämä ei toisaalta ole kovin vähän vaadittu, koska ajattelu muuttuu yleensä hitaasti, etenkin perustavanlaatuisissa asioissa ja yhteiskunnan tasolla. 

Kiertotalous ajattelumallina on ollut viime vuosina kovassa huudossa, mutta sen toteutuminen on edelleen monelta osin kehnoa. Jätettä syntyy suomalaisten toimesta valtavasti ja suuri osa siitä on sekajätettä, joka päätyy yleensä polttoon, eli jätehierarkian viimeistä edeltävään vaihtoehtoon – vaikka sekajätteen seassa onkin yleensä runsaasti täysin kierrätyskelpoisia materiaaleja. Kaatopaikkoja ei Suomessa enää juuri täytetä, paitsi muutamissa erityistapauksissa, ja ainakin biohajoavaa jätettä niille on kiellettyäkin viedä. 

Miksi kiertotalous ei ehkä riitä? 

Vaikka kiertotalouden idea sinänsä on todella kannatettava, nähdäkseni sen nykyinen toteutus muistuttaa monilta osin viherpesua, tärkeimpänä tavoitteenaan rahanteon jatkaminen ympäristövaikutuksista vähät välittäen. Kuten edellisestä blogistani kävi ilmi, teolliset prosessit ovat yleisesti todella monimutkaisia ja niissä tuhlaantuu usein resursseja, joita kuitenkaan ei lasketa mukaan lopullisen tuotteen tai palvelun ympäristöjalanjälkeen. 

Esimerkiksi rakentamisessa hiili- ja luontojalanjälkiä voidaan laskea roimasti materiaalien kierrätyksellä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että työmailla käytetään runsaasti koneita, joiden valmistukseen ja käyttöön kuluu runsaasti resursseja – raaka-aineita ja polttoaineita. Kierrätysmateriaalit täytyy edelleen kuljettaa jatkokäsiteltäväksi tai parhaimmassa tapauksessa suoraan lähistöllä sijaitsevalle työmaalle, mutta resursseja kuluu tässäkin kaikissa vaihtoehdoissa. Sitten niiden avulla voidaan valmistaa jotain enemmän tai vähemmän epäympäristöystävällistä, ja pitää täten yllä rakentamisliiketoimintaa sekä sen imagoa. 

Huomiotta prosessissa usein jää, että jätehierarkian mukaan olisi ensin pyrittävä jätteen vähentämiseen (esim. korjaamalla) ja uusiokäyttöön, esimerkiksi muuntamalla toimistoja asunnoiksi. Tämä kuitenkin vaatisi suurempaa ajatus- ja toimintamallien muutosta, minkä lisäksi se saattaa monesti tulla jopa kalliimmaksi kuin purkaminen ja uuden rakentaminen. 

Kaiken edellä kuvatun vuoksi näen kiertotalouden riittämättömäksi keinoksi nykyisten, akuuttien ympäristökriisien ratkaisemiseen. Ainoa toimiva lääke niihin on uskoakseni kulutuksen kertakaikkinen vähentäminen, minkä myös jätehierarkia hyvin kuvaa. Tätä varten koko talousjärjestelmäämme on uudistettava perustavanlaatuisemmin. Halusin kuitenkin käsitellä aiheen tässä blogissa, koska nähdäkseni se varsin yleisesti nähdään liki kaikenkattavana ratkaisuna talousjärjestelmän aiheuttamiin ympäristöongelmiin. 

… 

Tämä oli blogisarjan vuoden viimeinen osa. Blogisarja jatkuu ensi vuoden puolella vielä kolmella osalla, joiden aiheet ja päivämäärät tarkentuvat myöhemmin.

Lähteet / lue lisää

Jätehierarkiasta: Jätehuolto osana arjen kiertotaloutta – Lakeuden Etappi 

Kaatopaikoista ja jätelainsäädännöstä: Kaatopaikat historiaan | Verkkolehti – Luotettavaa tietoa pakkauskierrätyksestä ja tuottajavastuusta (rinkiin.fi) 

Yleisesti kiertotaloudesta: Mitä kiertotalous on ja miksi sillä on merkitystä? | Ajankohtaista | Euroopan parlamentti (europa.eu) 

Vilho Ruokolainen

Kirjoittaja on Nuorten Agenda2030 -ryhmän jäsen ja yksi viestintävastaavista kaudella 8/2023–8/2025.

Share This