Kalle Vihtari |Haaga-Helia|Kasvatustieteen tohtori ja yliopettaja
Tänä keväänä peruskoulun päätti yli 60 000 suomalaisnuorta. Suomalaisessa keskustelussa oppilaitosten opetussuunnitelmia kritisoidaan välillä sekä kohtuuttomasti että aiheellisesti – väitän kuitenkin, että moni keskusteluun osallistuva ei ole aidosti perehtynyt näiden oppilaitosten toimintaa ohjaavien asiakirjojen sisältöihin. Oppilaitosten arjessa on nähtävissä jännitteitä. Opettajat toivovat työrauhaa keskittyäkseen opetukseen, samalla kun yhteiskunta odottaa koulutuksen reagoivan jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön ja tulevaisuuden tarpeisiin.
Kestävän kehityksen tavoitteet ovat olleet työpöydillämme ja keskusteluissamme jo vuosikymmenten ajan. Nuorille nämä teemat eivät kuitenkaan ole pelkästään asiakirjojen päivitystä tai sisältöjen hahmottamista. Parhaimmillaan koululaitos tarjoaa mahdollisuuden tarkastella, miten kestävän kehityksen tavoitteisiin suhtaudutaan, miten niiden kanssa toimitaan ja miten niitä voidaan muuttaa. Toiminnallinen näkökulma onkin yksi tärkeimmistä asioista näiden teemojen käsittelyssä.
Opinto- ja uraohjauksessa puhumme toimijuudesta. Sen tarkastelu sekä yksilöllisestä että yhteiskunnallisesta näkökulmasta osana kestäviä työuria on yhä merkityksellisempää tässä ajassa. Elämme aikakautta, jolloin nuorisotyöttömyys on todella suurta. Samaan aikaan globaalit kriisit ja yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ovat käsin kosketeltavissa kosketusnäyttöjen kautta nuorten arjessa. Näihin tilanteisiin tarvitsemme toivoa ja jopa radikaalia toivoa.
Koulutuksen ja ohjauksen asiantuntijoina voimme myös pysähtyä kysymään, mitä voimme oppia nuorilta. Monelle nuorelle ekososiaalinen sivistys on ollut luonteva osa heidän kasvuympäristöään ja ajatteluaan. Kokonaisvaltainen ajattelu, jossa yksilön unelmien rinnalla tarkastellaan yhteisiä unelmia ja yhdessä tekemistä, on vahvemmin läsnä kuin esimerkiksi aikana, jolloin Agenda 2030 -tavoitteita alun perin laadittiin.
Nuorten osallisuutta globaalien ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijoina voidaan tarkastella siitä näkökulmasta, miten nuoruus määritellään ja miten eri-ikäiset ihmiset pääsevät mukaan päätöksentekoon. Nuoruudesta puhuttaessa saatamme huomata, että puhumme hyvin erilaisista elämäntilanteista: toisaalta 13-vuotiaasta, joka etsii ääntään yhteiskunnassa, ja toisaalta 28-vuotiaasta, joka voi olla jo perheellinen ja kantaa merkittävää vastuuta. On tärkeää kysyä, miten kaikkien ääni saadaan kuuluville tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa. Kestävän kehityksen ilmiöt edellyttävät laaja-alaista yhteiskunnallista vuoropuhelua, jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua ratkaisujen rakentamiseen.
Olemme pitkään tarkastelleet yksilöiden ja yhteiskunnan toimintaa hiilijalanjäljen näkökulmasta. Sillä on edelleen tärkeä roolinsa, mutta viime aikoina keskusteluun on noussut yhä vahvemmin hiilikädenjälki. Se korostaa yksilöiden ja yhteiskuntien mahdollisuuksia vaikuttaa myönteisesti globaalin toimintaympäristön kehitykseen ja edistää elämisen edellytyksiä ylläpitävää sekä ennallistavaa toimintaa.
Ekososiaalinen sivistys tuo tähän ajatteluun näkökulman, jossa ihminen nähdään osana luonnon kokonaisuutta ja vastuullisena toimijana sen säilymisessä. Hiilikädenjäljen yhteydessä voidaan puhua myös radikaalista toivosta – ajattelusta, jossa tulevaisuutta rakennetaan aktiivisesti, epävarmuudesta huolimatta.
Kunnioitus on keskeinen osa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden käsittelyä. Yhteiskunnallisessa keskustelussa kohdataan tilanteita, joissa kaikki eivät halua osallistua näihin teemoihin. Tällöin on tärkeää pohtia, miten rakentaa keskustelukulttuuria, jossa erilaisia näkökulmia kuunnellaan ja kunnioitetaan. Vaikka koululla ja oppilaitoksilla on merkittävä rooli, vastuu ei kuulu niille yksin. Keskeistä on myös pohtia, miten kodit ja vanhemmat saadaan mukaan tähän rakentavaan keskusteluun.
Aikaperspektiivi on keskeinen näkökulma opinto- ja uraohjauksessa, kun tarkastellaan yksilön elämänsuuntia. Samalla tavalla meidän tulisi entistä enemmän rakentaa ylisukupolvisia suunnitelmia niin globaalisti kuin yhteiskunnallisestikin. Agenda 2030 on ollut tärkeä askel ja tuonut mukanaan arvokkaita keskusteluja ja käytännön toimia. Silti on aiheellista kysyä, miten tulevat agendat voisivat rohkeammin ulottua seuraavalle vuosisadalle. Visiomme täytyy olla riittävän suuri, jotta pienet askeleemme ehtivät saavuttaa sen.
Haaga-Helia on liike-elämään ja palveluelinkeinoihin suuntautuva ammattikorkeakoulu, jossa panostetaan erityisesti yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen. Ammattikorkeakoulussa on noin 11 000 tutkinto-opiskelijaa ja henkilöstöön kuuluu noin 700 henkeä.
Olemme käynnistänyt vieraskirjoitussarjan verkkosivuillamme.
Sarjassa on mukana kestävän kehityksen vaikuttajia mm. järjestökentältä, elinkeinoelämästä, koulutuskentältä ja julkishallinnosta.
Kirjoittajat edustavat omaa organisaatiotaan, ja kerromme aina, mitä tahoa kukin kirjoittaja edustaa. Kirjoittajilla on vapaat kädet, ja jaamme heidän näkemyksiään sellaisenaan.
Pyrimme kirjoitusten avulla tuomaan esiin monipuolisesti erilaisia näkökulmia kestävän kehityksen nykytilasta ja edistämisestä.
Uusi kirjoitus julkaistaan kahden viikon välein maanantaisin.