Ryhmään valittiin kaudelle 2026-2028 kahdeksan uutta jäsentä. Tämän lisäksi ryhmässä jatkaa kahdeksan jo aiemmin kaksivuotiskaudelle valittua jäsentä. Jenni Palukka jatkaa toisena ryhmän tasavertaisena puheenjohtajana kauden 2026-2027. Toiseksi puheenjohtajaksi kausille 2026-2028 nousee ryhmässä jo vuoden toiminut Melissa Klimenko. Ryhmäläisten tarkemmat esittelyt löydät verkkosivujemme Jäsenet 2026-2027 -välilehdeltä.
Ryhmään haki hakuajan puitteissa yhteensä 56 hakijaa. Ryhmän valitsijaraati esitti Luontoliiton hallitukselle ehdotusta uudesta kokoonpanosta, joka hyväksyttiin hallituksen kokouksessa. Saapuneiden hakemusten taso oli jälleen äärimmäisen korkea. Tällä kertaa valinnoissa painotettiin ennen kaikkea motivaatiota ja aitoa mielenkiintoa ryhmän tavoitteita ja kestävän kehityksen agendaa kohtaan sekä konkreettisia visioita siitä, mitä haluaisi ryhmän luonteen ja toimintakentän puitteissa saavuttaa. Lisäksi huomioitiin valmius sitoutua aktiivisesti ryhmän toimintaan koko kaksivuotiskauden ajaksi.
Nuorten Agenda2030 -ryhmän uusi kokoonpano aloitti toimintansa perehdytysviikonlopulla, joka järjestettiin Valo Hotel & Work -tilassa yhdessä Nuorten luonto- ja ilmastoryhmä NUOLIn kanssa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Ryhmä on täynnä innokkaita, aktiivisia ja kestävän kehityksen teemoihin perehtyneitä nuoria eri taustoista. Voit siis olla ryhmään yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos tarvitset asiantuntijalausuntoja, kommenttipuheenvuoroja, panelisteja tai edustajia tilaisuuteen. Otamme mielellämme kantaa kestävyysaiheisiin eri foorumeilla. Parhaiten Nuorten Agenda2030 -ryhmän tavoittaa sähköpostiosoitteesta: info@nuortenagenda2030.fi.
Nuorten Agenda2030 -ryhmän jäsenet kaudella 2026-2027:
Jenni Palukka (puheenjohtaja)
Melissa Klimenko (puheenjohtaja)
Matilda Maula (viestintävastaava)
Sonja Sorri (viestintävastaava)
Aaron Prokki
Anna Hakola
Anna Havukainen
Faniza Harju
Heikki Puska
Kavika Vasanthakumar
Lari Kauranen
Linnea Karsikas
Maija Iilikainen
Niklas Räihä
Satu Perjo
Tamia Córdova

